Tukala taloustilanne uhkaa digitaalista yhdenvertaisuutta

Suuri osa suomalaisista kokee pärjäävänsä digimaailmassa*, mutta on myös paljon ihmisiä, jotka ovat vaarassa tipahtaa digikelkasta. Tämä selviää DNA:n Digitaalinen yhdenvertaisuus -tutkimuksesta. Työnantajat ja työssäkäynti nähdään digitaalisen yhdenvertaisuuden mahdollistajana.

Digitaalisella yhdenvertaisuudella tarkoitetaan, että vastaajalla on muiden kanssa yhtäläiset mahdollisuudet ja osaaminen käyttää digitaalisia palveluita. 

Työssäkäynnillä iso merkitys

Suurimpana digitaalisen yhdenvertaisuuden esteenä vastaajat näkevät digilaitteiden puutteen ja inflaation. Yhdeksän prosenttia ilmoittaa, että taloudellinen tilanne on jo vaikuttanut digiyhteiskuntaan osallistumiseen siten, ettei ole varaa hankkia laitteita, yhteyksiä tai palveluita.

Tutkimuksesta käy myös ilmi, että työssäkäynnillä ja työnantajilla on iso rooli digitaalisen yhdenvertaisuuden mahdollistajana. Vastaajista 70 prosenttia on samaa mieltä siitä, että työttömäksi joutuminen tai pitkäaikainen poissaolo työelämästä muodostavat digitaalisen syrjäytymisen riskin etenkin niiden kohdalla, joilla ei ole kiinnostusta tekniikkaa kohtaan. Töissä tarvittava digiosaaminen valuu myös henkilökohtaiseen käyttöön. 

Suuri joukko sinnittelee digisyrjäytymisen rajalla

41 prosenttia vastaajista tunnistaa lähipiiristään palveluiden ulkopuolelle jääneitä. Useimmiten tukea tarvitseva on oma tai puolison vanhempi.

“Yhteiskunnassamme on vaikeaa pärjätä ilman digitaalisia perustaitoja, eli digitaalisen maailman ulkopuolelle jääminen aiheuttaa jopa syrjäytymisen uhkaa. Teemme DNA:lla voitavamme, jotta mahdollisimman moni pääsisi mukaan hyötymään digitalisaation mahdollisuuksista”, sanoo DNA:n viestinnästä ja vastuullisuudesta vastaava johtaja Vilhelmiina Wahlbeck.

DNA edistää digitaalista yhdenvertaisuutta

DNA haluaa edistää digitaalisen yhdenvertaisuuden toteutumista. Tärkeä kanava siihen ovat vahvat kumppanijärjestöt. Yhteistyössä Plan International Suomen kanssa kehitetään maahanmuuttajanuorten digitaalisia työelämätaitoja. Lisäksi DNA tekee yhteistyötä Vanhustyön keskusliiton, SOS-Lapsikylän, Hope ry:n, HelsinkiMission ja Suojellaan lapsia ry:n kanssa.

Digitaalinen yhdenvertaisuus -tutkimus 

DNA:n ja Nepan Digitaalinen yhdenvertaisuus -tutkimus toteutettiin online-paneelissa 15.–28.7.2022. Tutkimukseen vastasi tuhat yli 15-vuotiasta suomalaista. Tavoitteena oli selvittää, kuinka yhdenvertaisuus toteutuu digiosaamisen, digitaalisten palveluiden ja laitteiden käytön osalta. Lisäksi tehtiin 75+ -vuotiaiden ikäryhmässä puhelinhaastatteluja, jotka syvensivät ymmärrystä heidän kokemastaan digitaalisesta yhdenvertaisuudesta. 

*) DNA:n Digitaalinen yhdenvertaisuus -tutkimuksen vastaajista yhdenvertaisuutta kokee 69 prosenttia. Yli 75-vuotiaissa lukema on vain kaksi prosenttiyksikköä tätä pienempi ja 16–24-vuotiaista yhdenvertaiseksi itsensä kokee 73 prosenttia.  

DNA on yksi Suomen johtavista tietoliikenneyhtiöistä. Haluamme tehdä asiakkaidemme arjesta mutkattomampaa. Tarjoamme yhteydet, palvelut ja laitteet koteihin sekä töihin ja pidämme näin huolta yhteiskunnan digitalisaatiosta. DNA:n asiakkaat ovat mobiilidatan käyttömäärissä jatkuvasti maailman kärkijoukossa. DNA:lla on noin 3,6 miljoonaa matkaviestin- ja kiinteän verkon liittymäasiakkuutta. Yhtiö on palkittu lukuisia kertoja erinomaisena työantajana ja perheystävällisenä työpaikkana. Vuonna 2021 liikevaihtomme oli 956 miljoonaa euroa ja yhtiössä työskentelee noin 1600 henkilöä ympäri Suomea. DNA on osa Telenoria, joka on Pohjoismaiden johtava tietoliikenneyhtiö.  Lisätietoa osoitteessa www.dna.fi, Twitterissä @DNA_fi, Facebookissa @DNA.fi ja LinkedInissä @DNA-Oyj.