Turun kaupungin oppilaitoksissa kokeillaan uudenlaista oppimiskokemusta Elisan 5G-yhteyden avulla

Turun kahdessa yläkoulussa sekä Turun ammatti-instituutissa pilotoidaan syksyllä Elisan 5G-ratkaisua, jonka avulla oppilaat voivat kokea opetustilanteet mahdollisimman todentuntuisena tutustuessaan koulun ulkopuolella oleviin kohteisiin luokkahuoneesta käsin.

Elisan kanssa toteutettavassa kokeilussa muualla kuin oppilaitoksessa tapahtuvaa opetusta voidaan seurata ja havainnoida niin, että kokemus on luokkahuoneessa oleville oppilaille etänä hyvin samankaltainen kuin paikan päällä.

Kokeilussa pyritään lisäämään ymmärrystä uuden teknologian hyödyntämisestä erilaisissa palveluissa – tällä kertaa siis opetuksen näkökulmasta. Tavoitteena on tarkastella, miten tämän tyyppinen teknologia mahdollistaa oppilaan etäläsnäolon esimerkiksi opintoretkellä, ammattiin perehtyessä tai yhteisopetuksessa toisen koululuokan kanssa. Kokeilu on osa Smart & Wise Turku -kärkihanketta.

Oppilaat osallistuvat pilotin puitteissa tapahtuvaan opetukseen luokkahuoneessa olevan ison näytön kautta. Reaaliaikainen videokuva välittyy kohteesta 360-asteisena. Pilotin 8K-tasoinen kuvanlaatu on 36 kertaa tarkempi kuin normaaleissa videoneuvotteluissa. 5G-yhteys on kokeilussa avainroolissa, koska sen avulla kuvanlaatu pysyy teräväpiirtoisena.

– Koronatilanne on luonut entistä enemmän kysyntää nopeille ja paljon liikennettä kestäville nettiyhteyksille, kuten 5G-verkolle. Myös etätyöskentelystä ja -opetuksesta on tullut yleistä. Turussa on kattava Elisan 5G-verkko jopa pohjoismaisella mittakaavalla. Tämän vuoksi kokeilu on luontevaa tehdä Turussa, jossa erilaisia 5G-ratkaisuja on vuosien mittaan testattu ja otettu käyttöön. Tässä pilotissa käytettävää 5G-ratkaisua pystytään varmasti hyödyntämään myös muihin tarkoituksiin esimerkiksi eri toimialoilla yrityksissä ja organisaatioissa, kertoo Elisan liiketoimintajohtaja Petteri Svensson.

– Tänä keväänä opetuksessa hyödynnettiin etäkokousvälineitä ennätyslaajasti. Käynnistyvän kokeilun avulla saamme ensi käden kokemuksia siitä, mihin kaikkeen uusimmalla etäteknologialla ja nopeilla tietoliikenneyhteyksillä voidaan parhaimmillaan päästä, kertoo Turun kaupungin Tietokone opetuksessa – TOP-keskuksen toiminnanjohtaja Jouni Paakkinen.

Elisa on tietoliikenne- ja digitaalisten palveluiden edelläkävijä. Asiakkaanamme on 2,8 miljoonaa kuluttajaa, yritystä ja julkishallinnon organisaatiota, ja kattavassa verkossamme on yli 6,3 miljoonaa liittymää. Yhteistyö mm. Vodafonen ja Tele2:n kanssa mahdollistaa kansainvälisesti kilpailukykyiset palvelut. Päämarkkina-alueemme ovat Suomi ja Viro, tarjoamme digitaalisia palveluita myös kansainvälisille markkinoille. Elisan osake on noteerattu Nasdaq Helsingissä. Vuonna 2019 liikevaihtomme oli 1,84 miljardia euroa ja henkilöstöä 4 900. Vastuullisena suomalaisena markkinajohtajana toimintaamme ohjaa toiminnan jatkuva parantaminen. Vuoden 2020 aikana olemme hiilineutraali yhtiö. Lisätietoja www.elisa.fi, Facebookissa @elisasuomi ja Twitterissä @ElisaOyj