Antennitelevisioverkko uudistuu kahden vuoden kuluttua
Antenni-tv-verkon jakelutekniikka uudistuu huhtikuun alussa vuonna 2020. Silloin otetaan koko antenniverkossa käyttöön DVB-T2-jakelutekniikka, jonka ansiosta teräväpiirtokanavien lähettäminen myös antenniverkossa on mahdollista. Maksu-tv-kanavat siirtyivät uuteen tekniikkaan jo vuonna 2017, ja nyt uudistus laajenee koskemaan myös vapaasti vastaanotettavia kanavia. Katsojalla saattaa olla edessä uuden television tai digiboksin hankinta.
Radiotaajuuksia on rajallinen määrä. Uuden jakelu- ja pakkausteknologian ansiosta taajuuksille mahtuu tulevaisuudessa enemmän kanavia, joissa on myös entistä terävämpi kuva. Televisio- ja radiolähetysten lisäksi myös esimerkiksi jatkuvasti lisääntyvä mobiili dataliikenne tarvitsee taajuuksia, joten niiden käytöstä pyritään tekemään mahdollisimman tehokasta.
Antenna Ready HD – helpoin tapa tunnistaa toimiva laite
Päätelaitteessa – televisiossa tai digiboksissa – tulee viimeistään kahden vuoden kuluttua olla T2-viritin, jotta televisiokanavat näkyvät. Tällä hetkellä noin puolella antenni-tv:n katsojista tällainen jo on, mutta usealla on vielä laitteen hankinta edessä. Jos nykyisessä televisiossa ei ole tarvittavaa T2-viritintä, eikä halua uutta tv-vastaanotinta, televisioon voi liittää digiboksin.
Helpoimmin oikeanlaisen laitteen tunnistaa Antenna Ready HD -merkistä. Merkki tarkoittaa, että laitteen tekniset ominaisuudet on monipuolisesti testattu ja laite toimii suomalaisissa tv-verkoissa myös tulevaisuudessa. Kaikki testatut päätelaitteet löytyvät osoitteesta www.testatutlaitteet.fi.
Jos jo tällä hetkellä katselee antenniverkon maksullisia tv-kanavia, laiteasiat ovat kunnossa. Jos ei ole maksu-tv-tilaaja, kannattaa kokeilla, näkyykö lähetyksiä kanavapaikoilla 24 (Nelonen HD), 39 (Estradi 2020) tai 21, 22 ja 25 (Ylen HD-televisiokanavat). Jos näkyy, laite toimii myös uudistuksen jälkeen.
Televisiota ostaessasi pohdi ainakin:
- Asutko antenni- vai kaapelitelevisioverkon alueella?
- Millaisia ominaisuuksia televisioltasi haluat?
- ruudun koko ja näytön tarkkuus eli resoluutio
- äänen laatu
- älytelevisio-ominaisuudet, hybriditelevisio-ominaisuudet, sovellukset, suoratoistopalvelut
- tallennusmahdollisuudet
- maksutelevisiopalvelujen käyttö
Nykyisen television valmiuden vuoden 2020 siirtymään voi tarkistaa osoitteesta www.toimiikotelkkarini2020.fi. Kaikki Antenna Ready HD -hyväksytyt laitteet on listattu osoitteessa www.testatutlaitteet.fi.
