EU:n digisäädösten varmistettava yritysten toimintamahdollisuudet tulevaisuudessakin
Komissio julkaisi joulukuussa 2020 ehdotuksensa sekä digipalvelu- (Digital Services Act, DSA) että digimarkkinasäädökseksi (Digital Markets Act, DMA). Digipalvelusäädöksellä on tarkoitus päivittää yli 20 vuotta sitten annettu tietoyhteiskunnan palveluja koskeva sähkökauppadirektiivi ja määritellä välittäjien velvoitteet ja vastuut EU:n sisämarkkinoilla. Digimarkkinasäädös puolestaan on kohdistettu ns. portinvartijoina toimiville suurille verkkoalustoille.
Molempien asetuksen kannalta tärkeintä on varmistaa tasapainoinen ja selkeä sääntely. FiCom on julkaissut verkkosivuillaan kantansa niin Digital Service Actiin kuin Digital Markets Actiinkin.
Digipalvelusäädöksessä säilytettävä sähkökauppadirektiivin ydin
Sähköisen kaupan, jakamistalouden sekä verkkoalustojen merkitys on kasvanut, joten digitaalisia palveluja koskevaa lainsäädäntöhanketta on osattu odottaa jo vuosia.
Suomen kanta sekä yleisesti sähkökauppadirektiivin uudistamiseen että nyt komission valmistelemaan digipalvelusäädökseen on lähtökohtaisesti erittäin kannatettava. Koska asiasta on kuitenkin vasta komission ehdotus, säädösvalmistelussa tulee olla aktiivisesti mukana takaamassa suomalaisten ja Suomessa toimivien eurooppalaisten palveluntarjoajien toimintamahdollisuudet myös tulevaisuudessa.
On huojentavaa huomata, että komission ehdotuksessa sähkökauppadirektiivin erilaisia välittäjiä koskevat vastuuvapaussäännökset, alkuperämaaperiaate sekä yleisen valvontavelvollisuuden kielto ollaan siirtämässä asetukseen lähes muuttumattomina, mutta niiden täytyy säilyä säädöksessä myös prosessin päätteeksi. Välittäjinä toimivien teleyritysten vastuuvapaus tiedon sisällöstä on niiden toiminnan perusta.
Alkuperämaaperiaatteen säilyttäminen sääntelyn lähtökohtana on yritysten toiminnan sekä oikeusvarmuuden kannalta keskeistä, ja ennakolliset suodatusjärjestelmät voisivat vaarantaa EU:n perusoikeuskirjan 11 artiklassa turvatun tiedonvälityksen vapauden.
Digipalvelusäädöksessä välityspalvelujen tarjoajiin kohdistuvia vaatimuksia on kuitenkin selvennettävä. Esimerkiksi komission ehdotuksen 9 artikla ei ole yhteensopiva paraikaa trilogineuvotteluissa olevan e-Evidence asetusehdotuksen kanssa.
Komission ehdotuksessa on vielä paljon tarkennettavaa. Päivitys digitaalisia palveluita koskevaan sääntelyyn on kaivattu ja perusteltu hanke, mutta samalla on varmistettava, ettei asetuksen viimeistelemättömillä muotoiluilla tehdä tyhjäksi sen tavoitteita.
Digitaalisten markkinoiden sääntely luo suuntaviivoja portinvartija-alustoja pidemmälle
Suomessa digimarkkinasäädöstä tarkastellaan lähinnä sen toimivaltaisen viranomaisen näkökulmasta, joka avustaa komissiota asetuksen valvonnassa. Suomalaiset alustayritykset nähdään enemmänkin asetuksen tarjoaman suojan kohteina. Kun säädellään ns. portinvartija-alustoja, luodaan samalla väistämättä yleisiä suuntaviivoja tulevaisuuden digitaalisiin markkinoihin kohdistuvalle sääntelylle. On siis tärkeää varmistaa tasapainoinen sääntely ja asianmukaiset prosessit jo tässä vaiheessa.
Tanskan, Suomen, Islannin, Norjan ja Ruotsin kilpailuviranomaisten syyskuussa 2020 julkaisemassa kannanotossa Digital platforms and the potential changes to competition law at the European level korostetaan, että komission suuria digitaalisia alustoja koskevan sääntelyn yhteydessä on tärkeää tarkastella sääntelytoimenpiteistä yrityksille ja kuluttajille koituvia etuja ja hyötyjä sekä suojella oikeusvarmuutta ja varmistaa ennakoitavuus. Komissio ehdottaa itselleen laajoja toimivaltuuksia, joiden asianmukaisuutta tulee tarkastella huolellisesti.
Digimarkkinasäädöksen soveltamisala on rajattu tiettyihin portinvartija-aseman edellytykset täyttäviin yrityksiin, ja yritysten on itse tarkistettava, täyttävätkö ne portinvartijoiden määrälliset kynnysarvot. Vaikka kaikki kynnysarvot eivät täyttyisikään, komissio voisi ehdotuksen mukaan kuitenkin määritellä yrityksen portinvartijaksi. Lisäksi portinvartija-aseman kynnysarvot eroavat kriteereistä, joita komissio ehdottaa digipalvelusäädöksessä erittäin suurten verkkoalustojen velvollisuuksien perustaksi.
Vaatimukset ja kriteeristön ristiriitaisuus eivät luo riittävää oikeusvarmuutta yrityksille. Lisäksi ehdotuksessa ei huomioida riittävästi muuta, mahdollista päällekkäistä sääntelyä, kuten esimerkiksi yleistä tietosuoja-asetusta tai ns. P2B-asetusta, joka koskee oikeudenmukaisuuden ja avoimuuden edistämisestä verkossa.
Vaikka Suomessa ei tällä hetkellä toimi yhtään portinvartija-alustaksi katsottavaa verkkopalvelua, täytyy asetusta säädettäessä pitää huoli, että sellaiseksi kasvamiseen on jatkossakin mahdollisuudet.