Julkisissa ICT-hankinnoissa paljon parannettavaa

Julkisia varoja tulee käyttää mahdollisimman vastuullisesti. ICT-hankinnat muodostavat merkittävän osan kaikista Suomen julkisista hankinnoista. Kysyimme Software Finland ry:n toimitusjohtaja Rasmus Roihalta, miten ICT-palveluiden hankkimista pitäisi kehittää.

Lista on pitkä, mutta kolme olennaisinta ovat:

1. Jos julkiseen tarjouskilpailuun tulee vain yksi tarjous, niin kilpailutus tulee uusia. Yhden tarjouksen saaneet “kilpailutukset” haisevat vahvasti etukäteen valitulle, tutulle palvelun toimittajalle pedatuilta, tai sitten hankintayksikkö on aidosti tyrinyt tarjouspyynnön.

2. Luovutaan toimittajien henkilöstölle asetetuista ylimitoitetuista kokemus-, osaamis- ja kielitaitovaatimuksista, epärealistista vastuulausekkeista sekä kohtuuttomista sopimussakoista. Siirrytään julkisissakin hankinnoissa käyttämään tilaajien ja toimittajien yhdessä laatimia yleisiä ICT-sopimusehtoja.

3. Uskalletaan keventää hankintaprosessia niin, että voidaan ja kyetään ostaa ja kilpailuttaa vapailta markkinoilta. Nyt julkiset ostajat turvautuvat keinotekoisiin välikäsiin, kuten inhouse-järjestelyihin, niiden helppouden takia. Tämä ei ole resepti onnistumiselle.

Miksi julkisia hankintoja ei aina kilpailuteta?

Julkisten hankintojen kilpailuttamatta jättäminen ICT-hankinnoissa on yleistynyt viime vuosina selvästi. Syynä on keinotekoiset sidosyksikköjärjestelyt, eli ns inhouse-järjestelyt. Julkiselle toimijalle, esimerkiksi kaupungille, kunnalle tai vaikka sairaanhoitopiirille, on tehty äärettömän helpoksi hankkia muutamalla eurolla pari osaketta inhouse-yhtiöstä ja ostaa sitä, mitä inhouse sitten tarjoaa.

Tämä on vaivatonta julkiselle hankkijalle, mutta katastrofaalista Suomen ICT-osaamiselle ja kehittyvien yhtiöiden kansainväliselle kasvulle, jolle kotimaan julkinen referenssi on monesti tärkeä ponnahduslauta. Tämä on myös vastuutonta verovarojen käyttöä.

Mitä julkisten toimijoiden inhouse-yhtiöille pitäisi tehdä?

Paljonkin, mutta valitaan tähänkin kolme kovaa:

1. Kasvatetaan inhouse-yhtiöiden avoimuutta ja vertailtavuutta, ja säädetään inhouse-yhtiöt julkisuuslain piiriin.

2. Tarkennetaan hankintalain sidosyksikkösääntelyä siten, että hankintayksiköiden tosiasiallinen määräysvalta suhteessa inhouse-yhtiöihin toteutuu.

3. Rajoitetaan sidosyksikköjen ulosmyyntiä siten, että ne voivat myydä tavaroitaan ja palvelujaan muille kuin omistajilleen vain silloin, kun markkinapuute on “aikuisten oikeasti” aito.

Miten kuntien ja hyvinvointialueiden hankintaosaamista voisi parantaa?

 Lopetetaan hankintojen päätöksenteon ulkoistus inhouse-yhtiöille, ja otetaan erityisesti kunnissa päätösvalta takaisin omiin käsiin. Palkataan rohkeita asiantuntijoita, jotka uskaltavat kokeilla mm. innovaatiokumppanuusmenettelyä.

Lopetetaan “kiireen” käyttäminen (teko)syynä sille, että ei kilpailuteta markkinoilta – kehitetään malleja, joilla voidaan kilpailuttaa kevyesti ja tehokkaasti.

Ajan hengessä otan viimeiseksi esille tekoälyn ja koneoppimisen hyödyntämisen: tekoälyä ja koneoppimista voitaisiin käyttää analysoimaan hankintadatan suuria määriä ja tunnistamaan tehokkuutta parantavia malleja, riskitekijöitä ja uusia mahdollisuuksia.