Kaapeliradion siirtovelvoite voi pahimmillaan johtaa laajoihin verkkohäiriöihin
Liikenne- ja viestintäministeriö esitti syyskuussa sähköisen viestinnän palvelulakiin muutosta, jolla kaapeliverkon radio-ohjelmistojen siirtovelvoitteesta olisi luovuttu. Käytännössä muutos tarkoittaisi, että kaapelitelevisio-operaattoreiden ei enää vuoden 2024 alusta olisi pakko välittää Ylen radio-ohjelmistoja verkoissaan.
Tekniikka on elinkaarensa päässä
Lakimuutoksen valmistelu on kuitenkin pysähtynyt, ja siirtovelvoite on jäämässä entiselleen. Näin siitäkin huolimatta, että kaapelitelevisioverkon operaattorit ovat tuoneet esille huolensa siitä, että kaapeliradion siirtovelvoite estää verkon kehittämisen ja nopeampien kaapelilaajakaistayhteyksien tarjoamisen – ja voi pahimmillaan aiheuttaa jopa kymmeniätuhansia kotitalouksia koskevia vikatilanteita.
Pullonkaulaksi muodostuu kaapeliradion välittämiseen käytetty teknologia, joka on elinkaarensa päässä. Kun vanhalla tekniikalla toteutettuun kaapeliverkkoon ei ole enää saatavilla komponentteja eikä ohjelmistotukea, voi verkkolaitteen rikkoutuminen aiheuttaa pitkäänkin kestävän vikatilanteen, jonka aikana vikaantuneella verkkoalueella ei voisi käyttää kiinteää kaapelilaajakaistayhteyttä.
Nykytekniikka hyödyntää samaa taajuusaluetta, jolla radio-ohjelmistojen FM-signaalia kaapeliverkossa jaetaan, joten käytännössä operaattorin täytyy valita, välittääkö se kaapeliradiota vai varmistaako laajakaistayhteyksien toimivuuden.
Vaara- ja hätätiedottaminen eivät ole kaapeliradion varassa
Liikenne- ja viestintäministeriö on arvioinut, että siirtovelvoitteen poistaminen radio-ohjelmistoilta ei heikentäisi vaaratiedottamista merkittävästi, koska kaapeliradion kuuntelijoita on vain vähän, ja radiolle on olemassa helposti ja edullisesti saatavilla olevia vaihtoehtoisia vastaanottotapoja. Lisäksi vaaratiedotteet välitetään 112 Suomi -mobiilisovellukseen ja tarvittaessa myös televisioon.
Kaapelilaajakaistan käyttäjiä on Suomessa jopa miljoona, kun taas kaapeliradiota kuunnellaan erittäin vähän. Se, että kokonaiset asuinalueet jäävät verkkovian sattuessa täysin ilman laajakaistayhteyksiä, on kriisitilanteessa huomattavasti riskialttiimpi vaihtoehto kuin se, ettei vaara- tai hätätiedotteita voisi lähettää kaapeliradiossa. Erilaiset tiedotteet tavoittavat kansalaiset tehokkaasti perinteisen television lisäksi laajakaistayhteyksillä, esimerkiksi nettiradion ja Yle Areenan kautta.
Radiokanavien välittäminen kriisiolosuhteissa on tärkeää, mutta silloin antennivastaanotto on varmin vaihtoehto: kotitalouksien varautumisohjeissakin kansalaisia kehotetaan hankkimaan paristoilla toimiva antenniradio. Esimerkiksi sähkökatkostilanteessa kaapeliradiokaan ei toimisi.
Kaapelioperaattoreille tilanne on kestämätön
FiCom ja sen operaattorijäsenet ovat tuoneet elinkaarensa päässä olevan teknologian aiheuttamat ongelmat ja niiden mahdolliset asiakasvaikutukset ministeriön tietoon. Uusia kaapeliradio-ohjelmistojen siirtämiseen sopivia verkkolaitteita ei kerta kaikkiaan ole enää saatavilla – mikä on myös viranomaisten tiedossa – joten kaapeliradion siirtovelvoitetta jatkamalla operaattorit pakotetaan toimimaan vastoin sähköisen viestinnän palvelulain verkkoturvallisuussäädöksiä.
Vanhentuvan teknologian ylläpitäminen myös heikentää operaattoreiden kykyä hallita kaapeliverkon kyberriskejä, mikä on erityinen haaste nykyisessä turvallisuuspoliittisessa tilanteessa.
Kokonaisuutena tarkastellen kaapeliradion jakeluvelvoitteen jatkamisesta on huomattavasti enemmän haittaa kuin hyötyä.