Kalastelu, huijaus ja tilausansat – älä ole herkkäuskoinen

Sähköpostistasi löytyy viesti, joka alkaa: ”Verkkopankissa järjestelmäpäivitysten vuoksi verkkopalvelujen käyttäjien on hyväksyttävä järjestelmäpäivitys kirjautumalla verkkopankkiin alla olevasta linkistä.”

Viesti vaikuttaa asialliselta, on kirjoitettu hyvällä suomen kielellä ja allekirjoittajana näyttäisi olevan pankin asiakaspalvelu.  Viesti ei kuitenkaan ole pankista, vaan kyse on huijauksesta, jolla ihmiset pyritään houkuttelemaan väärennetylle sivustolle esimerkiksi tiedon kalastelun tai haittaohjelmien levittämisen takia.

Sähköpostihuijaukset voivat aihealueeltaan liittyä melkein mihin vaan. Huijausviesteissä on järjestelmäpäivitysvaatimusten lisäksi kerrottu mm. veronpalautuksista, lahjakortin saamisesta, musiikkipalvelun ilmaisesta Premium -jäsenyydestä, verkkopalvelun päättymisestä, erilaisista arvontojen voitoista tai sähköpostipalvelun sulkemisesta. Ongelma on, että huijaukset muuttuvat koko ajan taidokkaammiksi, ja niissä käytetty suomen kieli yhä paremmaksi.

Myös tekstiviesti on huijareiden käyttämä väline. Jos saat epäilyttävän viestin epämääräiseltä lähettäjältä, se kannattaa poistaa avaamatta tai siinä olevia linkkejä klikkaamatta. Jos et tiedä esimerkiksi tilanneesi pakettia, jonka saapumisesta nyt tekstiviestillä ilmoitetaan, asialla on mitä ilmeisemmin huijari.

Nettiselaimeesi saattaa ilmaantua myös esimerkiksi ponnahdusikkuna, joka kertoo sinun voittaneen matkapuhelimen eurolla. Puhelimen saadaksesi sinun tulee kertoa luottokorttitiedot, jolta euron maksu voidaan veloittaa. Puhelinta ei koskaan kuulu, mutta tililtäsi veloitetaan erilaisia palvelu- tai kuukausimaksuja. Tällöin kyseessä on nk. tilausansa, jossa tietonsa antaneet kuluttajat on harhautettu sitoutumaan kohtuuttomiin tilaus- tai palveluehtoihin.

Vinkkejä

  • Älä koskaan kerro pankkitunnuksiasi ja salasanojasi kenellekään. Mikään virallinen taho ei kysele niitä sähköpostitse tai tekstiviestillä tai puhelimitse. Ei myöskään poliisi.
  • Ajattele ja harkitse aina, ennen kuin klikkaat! Jos et ole varma, onko viestin lähettäjä se, joka sanoo olevansa, älä klikkaa linkkejä. 
  • Jos jokin asia kuulostaa liian hyvältä ollakseen totta, se ei ole totta!
  • Tarjouksien, arpajaisvoittojen tai muiden houkutteiden yhteyteen ei pidä syöttää pankkitilin / luottokortin tietoja.
  • Jos tulet antaneeksi tili- tai luottokorttitietojasi epämääräiselle sivustolle, ota heti yhteyttä pankkiisi tai sulkupalveluun ja pyydä sulkemaan korttisi ja varmista, ettei tiliäsi voi veloittaa.
  • Varmista, että laitteessasi on tietoturvaohjelmisto.
  • Päivitä koneesi käyttöjärjestelmä ja ohjelmistot uusimpiin versioihin. Useat ohjelmistot tekevät sen automaattisesti.
  • Jos joudut huijauksen uhriksi, ota yhteyttä viranomaisiin. 

Lisää tietoa myös:

#mediataitoviikko #vinkkejäverkkoon #SaferInternetDay

Sari Laine-Lassila, viestintäpäällikkö, FiCom ry