Korona kiihdytti Tampereen digikehitystä
Vaikka monipaikkaisuuden ja varsinkin etätöiden tekemisen ennustetaan koronan vaikutuksesta lisääntyvän, globaali kaupungistumistrendi tuskin muuttaa täysin suuntaansa, uskoo Tampereen pormestari Lauri Lyly. Tampereella kaupungin työntekijöistä noin kolmannes pystyi koronakeväänä siirtymään etätöihin. Uudet, etätyöhön sopivat toimintatavat otettiin kaupungissa käyttöön nopealla aikataululla.
Millä tavalla kuluneen kevään digiloikka on mennyt Tampereella?
Tampereen kaupunki tunnetaan teollisena ja teknologisena edelläkävijänä. Pyrimme tekemään ratkaisuita ja päätöksiä, jotka kantavat vuosikymmeniä eteenpäin. Emme kaihda kokeilla uutta ja ottaa käyttöön uusia ratkaisuita. Tampereen kaupungin strateginen Smart Tampere -kehitysohjelma rakentaa kestävää ja älykästä Tampereen seutua, jossa asuminen, eläminen ja liikkuminen ovat hiilineutraalia ja jossa palvelut toimivat digitaalisesti, sujuvasti ja käyttäjälähtöisesti. Kokeilevalla otteella tuemme yhteistyötä yrityksien, korkeakouluyhteisön ja elinkeinoelämän kanssa.
Koronan tuomat muutokset ovat haastaneet meitä nopeuttamaan muutoksen vauhtia. Kaupungin työntekijöistä noin kolmanneksen on ollut mahdollista siirtyä etätöihin. Nopealla aikataululla kehitimme työnkulut etätyöhön sopiviksi ja otimme omaksemme uudet työtavat. Tämä on edellyttänyt joustamista ja kokeilevaa otetta meiltä kaikilta.
Suurin osa kuntien henkilöstöstä työskentelee tehtävissä, joissa ei ole mahdollista siirtyä etätöihin. Esimerkiksi hoiva-, opetus-, varhaiskasvatus-, terveydenhuolto- ja joukkoliikenteentehtävät vaativat ihmisen kohtaamista ja läsnäoloa, eikä etätyö ole ollut mahdollista. Näiden ammattilaisten työ on ollut tärkeää, ja olemme pyrkineet suojaamaan heitä taudilta työtehtävissä käytettävissä olevilla keinoilla.
Löytyikö keväällä pullonkauloja sähköisissä palveluissa, joihin pitäisi panostaa?
Kevään aikana sähköisten palveluiden kysyntä on ollut huomattavan suurta, eikä kaikkia palveluita ollut etukäteen mitoitettu vastaamaan näin nopeasti kasvavaan kysyntään. Esimerkiksi yli 70-vuotiaille ikäihmisille perustimme pikaisesti soittopalvelun, jossa ammattilainen ottaa heihin yhteyttä kysyäkseen vointia ja kuulostellakseen tilannetta.
Julkisen sektorin työntekijät ovat koronakriisissä venyneet uskomattomiin työsuorituksiin, ja siitä meidän jokaisen on syytä heitä kiittää. He tekevät työnsä ammattitaidolla vaikeissa olosuhteissa ja paineen alla.
Onko monipaikkaisuuden edistäminen järkevää – ja millä reunaehdoilla?
Monipaikkaisuudella tarkoitetaan työntekemisen ja asumisen pirstoutumista useisiin paikkoihin. Kyse voi olla kesämökistä ja kaupunkiasunnosta, kakkosasunnosta ja kodista tai vastaavista monen paikan välille hajautuvasta arjesta. Etätyö on yksi monipaikkaisuuden muodoista, jossa työ jakautuu kahden paikan välille.
Tänä keväänä yhä useampi suomalainen on kokeillut tätä työntekotapaa. Tutkimusten mukaan vain noin 7 prosenttia työvoimasta on tehnyt säännöllisestä etätöitä. Heistä suurin osa on ollut ylempiä toimihenkilöitä. Olisi mielenkiintoista tietää, kuinka suuri harppaus etätyötä tekevien luvussa on tänä keväänä otettu.
Monipaikkaisuuden ennakoidaan kasvavan, eritoten juuri etätyön muodossa. Avainasemaan nousevat toimivat ja nopeat tietoliikenneyhteydet. Jos ne ovat kunnossa, on työtä mahdollista tehdä lähes mistä vain, mikäli työn luonne antaa siihen mahdollisuuden. Hybridimalli, jossa osa työstä tehdään tiimin kanssa kasvokkain ja osa etänä, kasvattaa varmasti suosiotaan.
On kuitenkin vaikea nähdä, että globaali kaupungistumisen trendi kääntyisi suoranaiseksi muuttovirraksi kaupungeista harvaanasutummille seuduille. Sen sijaan voisi ennakoida kausiasumisen suosion nousua. Ympärivuoden asuttavat mökit ja kakkosasunnot voivat tarjota etätyötä tekeville mieluista vaihtelua. Haasteena on, miten julkiset palvelut pysyvät asukkaan perässä, kun kotikunta vaihtelee. Tähän tarvitaan ratkaisuja, joita on etsittävä yhdessä ministeriöiden ja muiden päättäjien kanssa.
Mistä monipaikkaisuuden edistäminen jumittaa?
Monipaikkaisuudesta tarvitaan lisää tietoja, sillä valtioneuvoston raporttikin on todennut, etteivät nykyiset tilastointitavat kykene hahmottamaan ilmiön laajuutta ja kehitystä. Ensin täytyy olla käsitys nykytilanteesta, jotta voidaan ymmärtää, millaisesta ilmiöstä ja kuinka suuresta osasta väestöä sekä julkisia palveluita on kyse. Tämän jälkeen on harkittava sujuvia ratkaisuita, joilla voimme helpottaa monipaikkaisuuden tuomia haasteita. Suurin este on ensisijaisesti tiedonpuute, johon on tärkeä perustaa hyvät päätökset.