Miten vauhditetaan digialan investointeja? Neljä neuvoa Hetemäen selvitykseen
Teleala on merkittävä investoija kotimarkkinoilla. Viime vuonna investoinnit teletoimintaan olivat yli 800 miljoonaa euroa ja investointiaste 23 prosenttia. Jotta alan investointikyky ja -halukkuus säilyvät, valtion on luotava näihin kannustavat olosuhteet.
Valtiovarainministeri Mika Lintilä nimitti kansliapäällikkö Martti Hetemäen selvityshenkilöksi kartoittamaan investointeja vauhdittavia toimia. Ehdotukset on tarkoitus käsitellä ensi viikon budjettiriihessä. Hallitus on perustellusti huolissaan kotimaan taloudesta nyt, kun kansainvälisten talousnäkymien epävarmuus kasvaa. On välttämätöntä löytää keinoja, joilla yrityksiä rohkaistaan investoimaan. Tämä on tarpeen myös työllisyystavoitteen, 60 000 uuden työllisen, saavuttamiseksi.
Suomen viestintäverkot ovat merkittävien vuosittaisten investointien ansiosta kansainvälisten arvioidenkin mukaan laadukkaita ja laajalle levinneitä. Myös palveluiden hintataso on asiakkaille edullinen. Viestintäverkot ovat rakentuneet markkinaehtoisesti ilman yhteiskunnan tukia toimivien ja kilpailtujen markkinoiden ansioista.
Toimintavarmat ja nopeat tietoliikenneyhteydet ovat digitalisaation ja nykyaikaisten palveluiden kivijalka. Valtion rooli on olla digitalisaation mahdollistaja.
Yhteiskunnan keino edistää digitalisaatiota on huolehtia siitä, että säädösympäristö on investointeihin kannustava. EU- ja kansallisella sääntelyllä ja näiden ylikireillä tulkinnoilla ei pidä heikentää Suomen kilpailutilannetta. Suomen on huolehdittava markkinaehtoisen kilpailutilanteen edellytyksistä ja tasapuolisuudesta kilpailijamaihin nähden. On tärkeää, että sääntely sekä verotus ovat läpinäkyviä ja tasapuolisia.
Miten yhteiskunta parhaiten turvaa ICT-alan investoinnit?
- Avaamalla julkisen tiedon rajapintoja ja digitalisoimalla kaikki palvelut, jotka voidaan.
- Huolehtimalla verotuksen kilpailukyvystä tärkeimpiin verrokkimaihin nähden. Sähköveron osalta Suomen on seurattava Ruotsin esimerkkiä.
- Poistamalla digitaalisen infran rakentamisen hidasteita, ennen kaikkea tuuppaamalla kuntia yhtenäistämään rakentamiskäytäntöjään ja yksinkertaistamaan lupaprosesseja. Esimerkiksi mikrosahaus tulee saada pääasialliseksi rakentamistavaksi kaupunkialueilla.
- Varmistamalla edelläkävijyys mobiilin laajakaistan rakentamisessa. Suomen edistyksellinen ja aktiivinen taajuuspolitiikka on ollut viisasta. Seuraava, ensi vuodeksi kaavailtu taajuushuutokauppa on toteutettava suunnitellussa aikataulussa.