Muutoksia antennitelevisioverkossa
Suomessa on noin 1,2 miljoonaa kotitaloutta, joissa televisiolähetykset vastaanotetaan antenniverkon kautta. Jo jonkin aikaa on valmisteltu siirtymistä pelkästään DVB-T2-lähetystekniikkaan, joka mahdollistaa teräväpiirtolähetykset ja entistä laajemman kanavatarjonnan.
Uuteen tekniikkaan siirtyminen perustuu valtioneuvoston vuonna 2012 eduskunnalle selontekona antamaan sähköisen median viestintäpoliittiseen ohjelmaan sekä kansainvälisiin päätöksiin. Suomen tv-toimijat ilmoittivat reilu vuosi sitten, että keväälle 2020 kaavailtu DVB-T2 -muutos viivästyy suunnitellusta aikataulusta.
Kodin televisiolaitteet kannattaa päivittää hyvissä ajoin
Antennitelevisioverkon teknologiamuutos toteutetaan joka tapauksessa lähivuosina, vaikka sen toteutusaikataulu onkin vielä avoinna. Niinpä useilla antenniverkossa televisiota katsovilla kotitalouksilla on edessään DVB-T2-virittimellä varustetun vastaanottimen hankinta. Tällä hetkellä noin 63 prosentilla niistä kotitalouksista, joissa antenniverkko on ainoa television vastaanottotapa, on käytössään DVB-T2-televisio tai -digiboksi.
Antenniverkon teräväpiirtotarjonnasta voi nauttia päivittämällä jo nyt kodin televisiolaitteet HD- eli DVB-T2 -aikaan. Lähes kaikissa nykyisin myynnissä olevissa uusissa vastaanottimissa on uuden tekniikan mukainen viritin, mutta asian voi helpoiten varmistaa valitsemalla laitteen, joka on Antenna Ready HD -hyväksytty.
Nykyistä televisiota ei kuitenkaan välttämättä tarvitse vaihtaa, vaan riittää, kun hankkii DVB-T2- virittimellä varustetun digiboksin. Testatut laitteet -sivustolla voi television mallinumeron perusteella tarkistaa, onko laite Antenna Ready HD -hyväksytty, jolloin siinä varmasti on DVB-T2 -viritin.
Antenniverkossa jatkossa vain yksi toimija
Suomessa on vielä hetken aikaa käytössä kaksi eri antennitelevisioverkkoa: Digita operoi UHF-taajuuksilla toimivaa verkkoa ja DNA VHF-verkkoa.
DNA ilmoitti lokakuussa, että se sulkee VHF-verkkonsa vuoden 2020 ensimmäisen puoliskon aikana ja luopuu samalla antenniverkon verkkotoimiluvistaan. Suurimmalla osalla antenniverkon kotitalouksista on käytössään myös UHF-antenni, joten muutos ei edellytä toimenpiteitä tv-katsojilta – käytännössä kanavat vain vastaanotetaan jatkossa toisesta antenniverkosta.
DNA:n antennitelevisioverkon maksu-tv-liiketoiminta asiakkaineen siirtyy Digitalle vuodenvaihteessa. Digita tarjoaa siis jatkossa antenniverkon maksutelevisiokanavat HD-tasoisina UHF-verkossaan. Digita myös laajentaa maksu-tv-palveluiden näkyvyysaluetta nykyisestä 85 %:n väestöpeitosta 90 %:iin.
MaksuttomatYlen HD-kanavat aloittavat Digitan antenniverkossa 1.4.2020. Kaikki normaalitarkkuuden DVB-T -lähetykset jatkuvat antenniverkossa entiseen tapaan myös sen jälkeen.