Pelastetaan kotimainen kauppa

Verkkokaupoista voi ostaa ihan mitä vain. Jopa laivat ja ydinvoimalat ovat saaneet oman verkkokauppansa, vaikka valtaosa verkossa myytävistä tuotteista tänä päivänä onkin kaikille tuttuja arkisia hyödykkeitä.

Jos emme huomioi matkoja, rahapelejä, emmekä lippuja, niin suosituimmat tuoteryhmät verkkokaupassa vuonna 2019 olivat:

  • 55 % on ostanut vaatteita, kenkiä ja asusteita
  • 38 % vartalon- ja kauneudenhoitotuotteita
  • 31 % kodin elektroniikkaa, tietokoneita, matkapuhelimia, audio- ja videolaitteita
Markku Korkiakoski
toimitusjohtaja,

Vilkas Group Oy

Suomessa verkkokaupasta ostaneiden osuus oli 72 % vuonna 2019. Se on vähiten, kun verrataan muihin Pohjoismaihin. Esimerkiksi Ruotsissa vastaava osuus on 84 % ja Tanskassa 86 %. Kuluneen kevään aikana olemme kuitenkin todistaneet poikkeuksellisen voimakasta digiloikkaa Suomessa, ja toki myös maailmanlaajuisesti. Etenkin kuluttajat, jotka ovat syystä tai toisesta halunneet pysyä verkkokaupasta etäällä, ovat joutuneet asioimaan verkkokaupassa koronaviruksen takia. Esimerkiksi ruoan ja lääkkeiden verkkokauppa on kasvanut räjähdysmäisesti.

Vaikka verkkokauppa on joillekin melko uusi tuttavuus, on sitä tehty Suomessa jo 25 vuotta. Tänä aikana verkkokauppa on ottanut isoja kehitysaskeleita ja nykyään asiakkaille avautuu ihan erilainen ostokokemus kuin mitä se oli silloin ennen. Nykyään asiakkaat odottavat verkkokaupalta mm. mobiilimaksamista, laatua, ympäristötekoja ja eettistä kulutusta sekä läsnäoloa sosiaalisessa mediassa. Myös verkkokauppojen kotimaisuus on ollut viime aikoina nosteessa, sillä asiakkaat ovat alkaneet tiedostamaan enemmän, mitä yhteiskunnallista ja sosiaalista merkitystä on kotimaisen kaupan tukemisella. 

Kotimaisen vähittäiskaupan rakenteen kannalta on elintärkeää tukea kotimaista kauppaa, sillä muuten etenkin erikoiskaupat voivat kadota ulkomaisille toimijoille. Myös pienten kaupunkien erikoiskauppoja uhkaa tulevaisuudessa yhä vaikeammat ajat. Suuret erikoiskaupat pystyvät tarjoamaan asiakkaille nykyään merkittävästi edullisemmin ja monipuolisemmin tuotteita ympäri Suomen. Lisäksi logistiikka alkaa olemaan jo huippuunsa viritettyä ja paketin saa usein jo parin päivän sisällä lähimpään ruokakauppaan. Tämä voi tarkoittaa sitä, että Suomen kauppa kokee mullistuksen lähivuosina, koska kivijalan kannattavuus alkaa olemaan heikkoa. Lisäksi on ennustettu, että kauppakeskukset ovat tulleet samasta syystä tiensä päähän. Uhattuina ovat kaupan alan yritykset ja niiden työntekijät. 

Verkkokaupan digiloikka on ollut kevään 2020 aikana ennennäkemätön ja nyt spekuloidaan onko muutos pysyvä. Asiantuntijat ovat yhtä mieltä siitä, että muutos on pysyvä. Joissakin kategorioissa voidaan hieman palata menneeseen, mutta pääosin asiakkaat tulevat pysymään verkkokaupan miljoonissa basaareissa, missä valikoima, saatavuus, hinnat ja palvelut ovat syystäkin houkutelleet valtaosan asiakkaita aktiivishoppailjoiksi. Nyt onkin ensiarvoisen tärkeää, että kotimaiset kauppiaat perustavat verkkokaupan nopeasti, jos sitä ei ole vielä tehty. Lisäksi jokaisen meistä suomalaisena kuluttajana on tärkeä tukea kotimaista kauppaa. Pelastetaan kotimainen kauppa!

Teksti: Markku Korkiakoski
toimitusjohtaja, Vilkas Group Oy

 

Kotimaiset kaupat löydät helpoiten osoitteessa www.pelastetaankauppa.fi