Rejlers Finland Oy FiComin jäseneksi
Vuonna 1980 Mikkelissä perustettu insinööritoimisto Rejlers Finland Oy on FiComin uusin jäsen. FiComin hallitus päätti jäsenyydestä kokouksessaan 12.2.2019.
Rejlers tarjoaa insinööripalveluja teollisuuden, energian, rakentamisen ja infran asiakaskunnille. Rejlers on mukana asiakashankkeiden kaikissa vaiheissa alkaen hankeselvityksistä ja esisuunnittelusta aina projektointiin ja tuotannon aikaisiin palveluihin. Rejlersin osaaminen on asiakkaiden käytössä konsulttipalveluina, projektipalveluina ja palvelutuotteina.
”Rejlers on Suomessa ja myös Ruotsissa merkittävä televerkkojen asiantuntijapalveluiden tuottaja. FiCom on Rejlersille hyvä paikka tuoda esille omia näkemyksiä ja olla mukana vaikuttamassa alan kehitykseen” sanoo yhtiön toimitusjohtaja Seppo Sorri.
Suomessa Rejlers toimii 20 paikkakunnalla. Henkilökuntaa on noin 700, ja Rejlers-konsernin Suomen yhtiöiden liikevaihto vuonna 2018 oli noin 56,2 miljoonaa euroa.
Suomen Rejlers on osa pohjoismaista Rejlers AB -yhtiötä. Koko konsernilla on noin 2000 työntekijää ja yli 80 toimistoa Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa.
Toivotamme uuden jäsenyrityksemme lämpimästi tervetulleeksi!
