Siirtovelvoite poistettava myös Ylen kanavilta
Kaapelitelevisioyhtiöiden on laissa olevan siirtovelvoitteen mukaisesti välitettävä verkoissaan Yleisradion julkisen palvelun televisio- ja radiokanavat ilman korvausta. Siirtovelvoite eli ns. must carry on jäänne menneisyydestä.
Vuonna 2017 siirtovelvoitteen piiristä poistettiin viimeisetkin kaupalliset televisiokanavat, MTV3 ja Nelonen. Näiden kanavien jakelu on kaapeliverkoissa jatkunut entiseen tapaan siirtovelvoitteen päättymisestä huolimatta. Yleisradion kanavien siirtovelvoitteelle ei myöskään löydy perusteita.
Siirtovelvoitteen säätämisen aikaan maanpäällinen antenni-tv-verkko oli Yleisradion hallussa, ja kaapeliverkkoja hallinnoivat kaapeliverkkoyhtiöt. Tilanne on vuosien myötä olennaisesti muuttunut ja sääntelyn ongelmallisuus korostunut. Tänä päivänä Ylen kanavien lähettäminen antenniverkossa perustuu normaaleihin kaupallisiin sopimuksiin, ja näin pitäisi olla myös muiden jakelutekniikoiden osalta.
Siirtovelvoite digikehityksen esteenä
Laajakaistayhteyksien käyttö kasvaa valtavalla vauhdilla erityisesti siksi, että tv-ohjelmien ja muiden sisältöjen katselu siirtyy yhä enemmän verkkoon.
Kaapelioperaattorit ovat kuitenkin vaarassa jäädä vanhentuneen lainsäädännön uhreiksi. Ne joutuvat siirtovelvoitteen perusteella jakamaan verkoissaan myös Ylen radiokanavia, joiden kuuntelu kaapelitelevisioverkon kautta on tänä päivänä täysin marginaalista. FM-signaali käyttää verkossa kuitenkin samaa taajuutta, jota tarvittaisiin kaapelilaajakaistan kehittämiseen. Tämä johtaa siihen, että operaattorit eivät pysty vastaamaan laajakaistan kysyntään ja kuluttajien tarpeisiin, vaikka niillä olisi siihen tekniset mahdollisuudet.
Jakelutekniikoita kohdeltava samanarvoisesti
Siirtovelvoite on teknologisen kehityksen muuttamassa mediaympäristössä tullut tiensä päähän. Sääntelyn tulee kohdella kaikkia teknisiä ratkaisuja samalla tavalla, teknologianeutraalisti, eikä lähetystekniikka saa vaikuttaa oikeudelliseen kohteluun tai maksettaviin tekijänoikeuskorvauksiin. Myös Yleisradion ohjelmien lähettämisestä tekijänoikeuskorvauksineen tulisi sopia kaupallisesti, kuten muidenkin kanavien osalta toimitaan.
Antenni- ja kaapeliverkko ovat jakeluteinä samanarvoisia, joten kaapelitelevisioverkon siirtovelvoite tulee poistaa myös julkisen palvelun televisio- ja radiokanavilta, kun asiaa viimeistään ensi vuonna tarkastellaan.
