Televisio-ohjelmien jakelu kaipaa selkeää ja koko sisältömarkkinaa hyödyttävää lainsäädäntöä

Suomalaiset viihtyvät hyvin telkkarin äärellä, ja vastaanotin löytyykin lähes joka kodista. Noin puolet kotitalouksista kuuluu antennijakelun piiriin ja noin puolet on kaapelitalouksia. Yhä useampi katselee televisiota myös laajakaistayhteyden kautta. Tutun tv-vastaanottimen lisäksi sisältöjä kulutetaan eri laitteilla – tietokoneella, kännykällä ja tabletilla.

Perinteisiä televisiokanavia katsotaan edelleen lähes kolme tuntia päivittäin. Lisäksi noin puoleen kotitalouksista tilataan maksullisia tv-sisältöjä: suoratoistopalveluita tai maksutelevisiokanavia. Suoratoistopalvelujen myötä television kokonaiskatseluaika on jopa kasvanut.

Suomen televisiomarkkina eroaa olennaisesti muusta Euroopasta

Suomessa jo kymmenien vuosien ajan käytössä ollut tv-lähetysten jakelumalli on tasapuolinen ja toimiva: siinä tv-yhtiöt hankkivat kaikki tarvittavat oikeudet sisältöjensä välittämiseen koko Suomen tv-yleisöille jakelutavasta ja mahdollisista teknisistä jakelun alihankkijoista riippumatta. 

Malli on turvannut katsojille huomattavan määrän maksuttomia kanavia. Suomessa on noin kaksikymmentä julkis- tai mainosrahoitteista televisiokanavaa, mikä on selvästi enemmän kuin muissa Pohjoismaissa.

Suomalainen tv-markkina onkin olennaisesti erilainen muuhun Eurooppaan verrattuna: esim. Tanskassa kaapelioperaattori toimittaa taloyhtiölle kanavapaketin, josta se perii maksun ja huolehtii myös sisältöjen tekijänoikeuskorvauksista. Suomessa kaapelioperaattorin roolina on olla tv-lähetysten tekninen välittäjä − sisällöistä ja niiden tekijänoikeusmaksuista huolehtivat tv-yhtiöt. Verkkolähetysdirektiiviä täytäntöön pantaessa ei siis voida suoraan katsoa esimerkkiä muista maista, vaan kansalliset erityispiirteemme on otettava huomioon.

Toimivien markkinoiden säilyttäminen nykyjärjestelmän romuttamisen sijaan hyödyttää myös tekijöitä ja esittäviä taiteilijoita: tuotantoihin osallistuvat tekijät saavat nykymallissa korvauksen tehdystä työstä heti ilman välikäsiä. Tämä on suuri etu tekijöille verrattuna joskus pitkänkin ajan jälkeen tuleviin tekijänoikeuskorvauksiin. Näin myös televisio-ohjelmien jakelu katsojille voidaan hoitaa samoin edellytyksin tekniikasta riippumatta. Tämän tulee selkeästi ja ilman tulkintaepäselvyyttä näkyä uudistettavassa tekijänoikeuslaissa.

Suora sopiminen on joustavin vaihtoehto

Tekijänoikeusdirektiivin kansallisen toimeenpanon tavoitteena tulee olla tasapainoinen ja teknologianeutraali lainsäädäntö, joka kannustaa uusien palveluiden kehittämiseen sekä sisältöalan markkinaehtoiseen kasvuun.

Liiketoiminnan kannalta on järkevää suosia ensisijaisesti suoraa sopimista tuotanto- tai lähettäjäyhtiön ja teknisen jakelijan välillä. Se on malli, jossa toimijoiden on helpointa sopia ripeästi ja joustavasti esimerkiksi sarjan esittämisestä eri jakelukanavissa, neuvotella oikeuksista uusiin jakelukanaviin sekä kehittää kokonaan uudenlaisia, asiakkaiden toiveisiin paremmin vastaavia palveluita.

Sopimusvapaus hyödyttää myös niitä sisältöalan ammattilaisia, jotka haluavat sopia työstään suoraan lähettäjäyhtiöiden kanssa. Neuvottelun tekijänoikeusjärjestöjen kautta pitäisi aina olla poikkeus, jolla on paikkansa vain esimerkiksi silloin, kun oikeudenhaltijoita on paljon eikä oikeuksia ei ole muutoin saatavilla, kuten voi olla ulkomaisten tv-kanavien edelleenlähettämisessä.

Tekijänoikeussääntelyn tulee kohdella kaikkia teknisiä ratkaisuja samalla tavalla, eikä lähetystekniikka saa vaikuttaa oikeudelliseen kohteluun tai maksettaviin tekijänoikeuskorvauksiin. On ensisijaisen tärkeää, että verkkolähetystä koskeva lainsäädäntö on yksiselitteinen ja ottaa tasapuolisesti huomioon eri osapuolten intressit. Hyvällä sääntelyllä varmistetaan sisältömarkkinan toimivuus ja se, että niin sisällöntekijät, kaupalliset toimijat kuin katsojatkin voittavat.

Elina Ussa, toimitusjohtaja/FiCom ry                                              

Jukka Holmberg, toimitusjohtaja/Medialiitto

Teksti on julkaistu Talouselämä-lehden Tebatti-palstalla 26.12.2021