Tunnista verkkohuijari
Työsähköpostiisi tulee viesti tuntemaltasi ihmiseltä sellaisesta organisaatiosta, jonka kanssa teette yhteistyötä. Siinä kerrotaan, että kyseinen henkilö on lähettänyt työnantajallesi laskun. Viesti näyttäisi tulevan oikeasta osoitteesta. Pieni epäilys kuitenkin herää, ja tiedustelun jälkeen käy ilmi, että muutkin työpaikallasi ovat saaneet samanlaisen viestin.
Kysymyksessä on huijaus. Viestin mukana olevaa tiedostojenjakolinkkiä ei kannata klikata, eikä ainakaan kirjautua tunnuksillaan palveluun, jonne huijausviesti yrittää ohjata. Tuloksena olisi todennäköisesti oman sähköpostin joutuminen kaappaajien haltuun ja mukaan huijaukseen.
Yhä kehittyneempää toimintaa
Huijauksista verkossa on tullut yhä taitavampia ja monipuolisempia. Niitä voi tulla sähköpostitse, tekstiviestillä tai huijaussivuihin voi törmätä internetissä.
Aihealueeltaan huijaukset voivat liittyä melkein mihin vaan. Huijausviesteissä on kerrottu mm. järjestelmäpäivitysvaatimuksista, veronpalautuksista, lahjakortin saamisesta, erilaisista arvontojen voitoista tai sähköpostipalvelun sulkemisesta. Toimitusjohtajan nimissä voi tulla kiireellinen pyyntö tilisiirrosta suurehkon laskun maksamiseksi.
Aiemmin huijauksen pystyi päättelemään melko helposti huonosti käännetystä ja kieliopillisesti virheellisestä suomen kielestä. Nyt huijausten kielikin on jo niin hyvää, ettei se paljasta vilppiä.
Tilausansaan voidaan houkutella vaikkapa tekstiviestillä tai nettiselaimeen ilmaantuvalla ponnahdusikkunalla, joka kertoo sinun voittaneen esimerkiksi matkapuhelimen. Saatat saada myös tekstiviestin, joka ilmoittaa sinulle muka saapuneesta postipaketista. Arpajaisvoiton tai paketin lunastamiseen liittyy kuitenkin aina jokin pieni maksu, ja viesteissä olevan linkin kautta ohjataan sivustolle, jonne luottokorttitiedot maksun veloittamiseksi pitää antaa. Tällöin tulee samalla – usein täysin huomaamattaan – tehneeksi tilauksen, josta aletaan periä automaattisesti erilaisia palvelu- tai kuukausimaksuja. Näiden lopettaminen onnistuu usein vain sulkemalla luottokortti, jolta maksut veloitetaan.
Vinkkejä
- Älä koskaan kerro pankkitunnuksiasi ja salasanojasi kenellekään. Mikään virallinen taho ei kysele niitä sähköpostitse tai tekstiviestillä tai puhelimitse. Ei myöskään poliisi.
- Epäluulo suojaa. Ajattele ja harkitse aina, ennen kuin klikkaat! Jos et ole varma, onko viestin lähettäjä se, joka sanoo olevansa, älä klikkaa linkkejä. Jos jokin viestissä arveluttaa, älä avaa.
- Jos jokin asia kuulostaa liian hyvältä ollakseen totta, se ei ole totta!
- Tarjouksien, arpajaisvoittojen tai muiden houkutteiden yhteyteen ei pidä syöttää pankkitilin tai luottokortin tietoja.
- Jos tulet antaneeksi tili- tai luottokorttitietojasi epämääräiselle sivustolle, ota heti yhteyttä pankkiisi tai sulkupalveluun ja pyydä sulkemaan korttisi ja varmista, ettei tiliäsi voi veloittaa.
- Varmista, että laitteessasi on tietoturvaohjelmisto.
- Päivitä koneesi käyttöjärjestelmä ja ohjelmistot uusimpiin versioihin. Useat ohjelmistot tekevät sen automaattisesti.
- Lisää tietoa löydät Kilpailu- ja kuluttajaviraston sivuilta.