TV on monipuolisempi kuin koskaan ‒ Televisioviikko 11. – 17.2.

Televisio on elämänsä kunnossa. Sisällön katselutavat on monipuolistuneet ja lähetystekniikka kehittynyt. Tarjolla on yhä enemmän yhä korkealaatuisempaa sisältöä lukuisilta kanavilta ja eri palveluissa. 11. – 17.2.2019 vietetään ensimmäistä valtakunnallista Televisioviikkoa.

Suomalaiset katselivat viime vuonna televisiota 2 tuntia 45 minuuttia päivittäin. Se on vain viisi minuuttia vähemmän kuin kymmenen vuotta sitten. Sen sijaan televisioruudun äärellä viettämämme kokonaisaika on suurempi kuin koskaan aiemmin: 3 tuntia 20 minuuttia. Perinteisen tv-katselun lisäksi mukaan on tullut mm. erilaisten suoratoistopalveluiden seuraaminen. Jo 40 prosenttia suomalaisista katsoo verkon kautta maksullisia tv-palveluita, kuten Netfixiä ja HBO:ta.

Televisio tuo edelleen kansan yhteen ja luo ilmiöitä sekä yhteisiä puheenaiheita. Jotkut niistä ovat ylitse muiden: viime joulukuista itsenäisyyspäivän vastaanottoa seurasi ruudusta jälleen kerran lähes joka toinen suomalainen.

Sisältöä useilla tavoilla ja tekniikoilla

Televisiokuva tulee koteihimme antenni-, kaapeli-, satelliitti- tai iptv-verkon kautta. Kännykästä tai tabletistakin televisiota voi katsella. Lähetystekniikka on syytä tietää silloin, kun hankkii uutta tv-laitetta tai haluaa lisää sisältöä katseltavakseen. Laitevaatimukset ja palvelutarjonta vaihtelevat eri verkoissa ja palveluissa.

Antenniverkon lähetystekniikka uudistuu lähivuosina. Uuden DVB-T2-teknologian myötä antenniverkon taajuuksille mahtuu enemmän kanavia, ja myös teräväpiirtokanavien määrä lisääntyy. Jo nyt antenniverkon maksu-tv-kanavat lähetetään uudella tekniikalla.

Television voi liittää myös laajakaistaan. Kun tv-vastaanottimessa on nettiliittymä ja hybridi-tv-ominaisuus, voi kaukosäätimellä käyttää televisio-ohjelmien yhteydessä olevia vuorovaikutteisia palveluita, esimerkiksi äänestää kykykilpailussa omaa voittajasuosikkiaan.

Neljäsosa suomalaisista nauttii tv-sisällöstä jonkin internetpohjaisen viihdepalvelun, esimerkiksi DNA TV:n, Elisa ViihteenTelia TV:n tai Maxivisionin kautta. Verkkoon kytketyssä palvelussa saa käyttöönsä perus tv-kanavien lisäksi erilaisia kanavapaketteja, urheilulähetyksiä, ohjelmakirjastoja, elokuvavuokraamoja sekä verkkotallennuspalvelun.

Tarkista, että telkkari on testattu

Kun hankit televisiota, digiboksia tai kortinlukijaa, kannattaa varmistaa, että se on Antenna HD tai Cable Ready HD -testattu. Hankkimalla testatun laitteen vältyt monelta harmilta ja varmistat laitteen toimivuuden myös tulevaisuudessa. Testatutlaitteet.fi-sivustolta löydät kaikki suomalaisissa televisioverkoissa testatut päätelaitteet.

IPTV-palveluun tarvittavan digiboksin saat operaattorilta palvelun tilaamisen yhteydessä.

Maksukanavia avoinna viikonloppuna 15. – 17.2.

Tv-sisältöjä voi katsella lukuisilta eri kanavilta. Iso osa kanavista on vapaasti vastaanotettavia, mutta vielä paljon enemmän sisältöä löytyy kymmeniltä maksu-tv-kanavilta. Televisioviikon lopulla on mahdollisuus tutustua television monipuoliseen tarjontaan. Jos vielä ei tilaa maksullisia lisäkanavia, niiden sisältöön pääsee nyt kurkistamaan veloituksetta.

Maksu-tv-kanavista ovat 15. – 17.2. vapaasti katsottavissa C More Max, C More Sport 1 sekä C More Sport 2, Viasatin urheilukanavat sekä Viasat History, Viasat Explore ja Viasat Nature, Discoveryn Animal Planet, Discovery Channel, Investigation Discovery ja Discovery Science sekä Telian Liiga-passin ja Elisa Viihde Sport -sisällöt. Katselu onnistuu antenni-, kaapeli-, satelliitti-, ip- ja mobiili -vastaanottotavoilla.

FiCom on mukana Televisioviikossa, jonka järjestävät televisioyhtiöt, operaattorit ja kaupan toimijat. Myös Teosto tukee Televisioviikon toteutusta.

Sari Laine-Lassila, viestintäpäällikkö, FiCom ry