Uutiset livenä, muu sisältö suoratoistopalvelusta
Suomalaisten mediankäyttö on muuttunut viime vuosina erilaisten uusien palveluiden suosion myötä. Television käsite muuttuu ja kehittyy koko ajan.
Käytämme ylipäätään aiempaa enemmän liikkuvaa kuvaa ja verkkopalveluita, ja voimme entistä paremmin räätälöidä tv-sisältöjen katselua oman aikataulumme ja mieltymystemme mukaan. Oman mausteensa muutokseen on tuonut pian vuoden kestänyt, koronan aiheuttama poikkeusaika, joka pitää meidät aiempaa tiiviimmin kotona.
Opetus- ja kulttuuriministeriön selvityksen mukaan lähes kaikki, 92 %, meistä katsovat ainakin joskus televisiosta ohjelmia suorana niiden lähetysaikaan. Netflix, HBO Nordic, Viaplay tai joku muu kuukausimaksullinen suoratoistopalvelu on käytössä lähes 2,5 miljoonalla 12–79-vuotiaalla suomalaisella. TV-ohjelmien verkkotallennuspalvelu on Suomessa käytössä jo yli 1,3 miljoonalla.

Sanna Antikainen on perussuomalaisten ensimmäisen kauden kansanedustaja ja sivistysvaliokunnan jäsen. Myös hänen televisionkatselutottumuksensa noudattavat selvityksen tuloksia.
”Uutiset katson suorana, mutta muuten käytän suurimmaksi osaksi striimauspalveluita”, kertoo Antikainen.
Suomalaiset ovatkin ahkeria uutisten katsojia: uutislähetykset ovat lähes poikkeuksetta Finnpanelin katsotuimpien tv-ohjelmien listan kärkisijoilla. Myös urheilu ja ajankohtaisohjelmat kiinnostavat, ja viihde kerää runsaasti katseluminuutteja.
Sanna Antikainen seuraa lähes kaikenlaisia ohjelmia laidasta laitaan: ”Tosi-tv:tä katson hirveän vähän, jos ollenkaan. Eniten katson – tylsää mutta totta – uutisia sekä asiaohjelmia, mutta tykkään kyllä vaihtaa vapaalle jonkun hyvän elokuvan tai lempiohjelmani kanssa. Tällä hetkellä katson Modernia perhettä, ja elokuvista näin viimeksi Kaksi paavia, joka oli todella hyvä upeiden näyttelijöidensä takia.”
Antikaisen omat televisionkatselutavat eivät ole lähiaikoina juuri muuttuneet. Jopa suosikkisarja on pysynyt vuosia samana: ”Kaikkien aikojen lempiohjelmani on ollut ollut teini-iästä asti Buffy, vampyyrintappajasta spin-offina lähtenyt tv-sarja Angel. Muistaakohan kukaan muu kuin minä enää sitä? Aloitin juuri vastikään katsomaan sitä uudelleen striimauspalvelun kautta.” Hieman tuoreempaakin tuotantoa suosikkien joukosta löytyy: ”Moderni perheen lisäksi suosikkejani ovat Breaking Bad, House of Cards ja Orange is The New Black”, kertoo Sanna Antikainen.