Yhteistyö on kyberturvan ydin

Turvallisuusympäristömme on jatkuvassa muutoksessa, ja luotettavat tietoliikenneverkot ovat yhteiskuntamme jatkuvuuden ja toimivuuden perusta.

FiCom Forum -aamu 28.2.2023 paneutui muuttuneeseen turvallisuustilanteeseen ja digialan rooliin kyberturvan edistäjänä. Webinaarissa sekä avauspuheenvuoron pitänyt ulkoministeri Pekka Haavisto että liikenne- ja viestintäministeriön tieto- ja turvallisuusosaston osastopäällikkö Laura Eiro ja DNA:n toimitusjohtaja Jussi Tolvanen korostivat yhteistyön merkitystä kyberturvallisuudessa.

Suomessa toimii viranomaisista, ministeriöistä ja teleoperaattoreista koostuva verkkoturvallisuuden neuvottelukunta, joka seuraa aktiivisesti uusien teknologioiden ja verkkojen turvallisuuden kehitystä sekä lainsäädännön muutostarpeita. Neuvottelukunta asetettiin viime vuonna uudelle kaksivuotiselle toimikaudelleen. Kykyämme tehdä yhteistyötä eri sektoreiden kesken kadehditaan maailmalla, kertoi Laura Eiro.

Lisää panostuksia varautumiseen

Kiristynyt kyberturvallisuustilanne on tiivistänyt eri ministeriöiden välistä koordinointia ja tilannekuvaa. Kyberturvallisuuden parantamiseen on myönnetty lisärahoitusta, ja esimerkiksi valtion kyberturvallisuusjohtajan toimi on vakiinnutettu.

Tietoturvan kehittämisen tukea, eli tuttavallisesti tietoturvaseteliä, on hakenut jo noin 600 yritystä. Seteli auttaa konkreettisesti parantamaan yritysten kybervarautumisen toimenpiteitä.

Jotta myös kansalaisilla olisi mahdollisuus parantaa omia valmiuksiaan toimia turvallisesti digitaalisessa maailmassa, LVM ja Aalto-yliopisto ovat perustaneet Cyber Citizen -hankkeen, jossa luodaan yhteisen kyberturvallisuuden kansalaistaitojen oppimismallin ja -portaali.

Valtioneuvoston periaatepäätöksessä tietoturvan ja tietosuojan parantamisesta kriittisillä toimialoilla on linjattu useita tietoturvaa ja tietosuojaa parantavia toimenpiteitä, ja työ niiden parissa jatkuu edelleen. Myös EU:n kyberturvallisuusdirektiivin (NIS2) täytäntöönpano on vireillä.

Viranomaiset luovat mahdollisuudet – yritykset tuottavat kyberratkaisut

Laura Eiro liikenne- ja viestintäministeriöstä korosti, että markkinoiden halutaan tuottavan parhaat teknologiset ratkaisut, eikä viranomaisten tehtävänä ole määritellä niitä, vaan varmistaa ratkaisujen turvallisuus.

Luotettavat ja edistykselliset tietoliikenneyhteydet ovat yhteiskunnalle elintärkeitä. Operaattorien on kyettävä tekemään hyvin pitkäjänteisiä investointeja, jotta turvallisia verkkoja voidaan rakentaa myös tulevaisuudessa, muistutti DNA:n toimitusjohtaja Jussi Tolvanen.

Kyberympäristön uhkataso on viime aikoina kohonnut ja kyberhyökkäysten määrä lisääntynyt. Korkea tietoturva on teleoperaattoreiden toiminnan perusedellytys, ja verkkojen turvallisuuteen panostetaan jatkuvasti. Telenorin kautta DNA:n yhteistyö kansainvälisessä kybermaailmassa on lisääntynyt, mikä osaltaan edistää turvallisuutta ja auttaa riskienhallinnassa.

Suomessa yhteistyö viranomaisten kanssa toimii. Varsinkin Kyberturvallisuuskeskuksen ja operaattoreiden yhteistoiminta on hedelmällistä, kiittää Jussi Tolvanen. Hänen mukaansa onkin tärkeää, että Kyberturvallisuuskeskuksen riittävästä resurssoinnista pidetään huolta.

Eiro ja Tolvanen ovat yhtä mieltä viranomaisten ja yritysten rooleista: viranomaiset luovat toimintaympäristön ja standardit, jotka mahdollistavat yrityksille sen, että ne voivat toimia turvallisen kyberympäristön ylläpitäjinä.

Laura Eiron ja Jussi Tolvasen alustukset sekä keskustelun voit katsoa kokonaisuudessaan täältä:

Sari Laine-Lassila, viestintäpäällikkö, FiCom ry